tiistaina, huhtikuuta 18, 2006

Juurtumisvaihe

Tervehdys! Tällä kertaa saatte nauttia kuulumisista kaikin asiaankuuluvien ääkkösten säestyksellä.. Kuulemma oman "laajakaistan" saamisessa saattaa vielä vierähtää tovi, mutta onneksi pääsemme nyt toistaiseksi kiinni suureen bittivirtaan naapurirapussa asuvan rennon skandinaavikaverin WLAN:n välityksellä =) Lisäksi laitoimme jakoon muutamia kuvia ensimmäiseltä viikolta (linkki löytyypi sivupalkista oikealta).

Täällä alkaa olla kaikki suurimmat alkuhässäkät hoidettu, enää pitäisi avata paikalliset puhelinliittymät että saadaan pidettyä paremmin yhteyttä muuhun täällä hengailevaan porukkaan. Ja sikäli kun tunnette allekirjoittaneen mieltymyksen teknologisiin vempaimiin voitte varmasti kuvitella kun olen kuola valuen selaillut Vodafone JP:n ja AU:n kataloogeja.. täällähän tosiaan saa puhelimen omaksi kun avaa liittymän (vaikka sen sulkisi heti puolen vuoden päästä) ja kun pistää vähän extrajenejä avausmaksun päälle niin pääsee käsiksi aika messeviin luureihin.. 3 megapikselii, TV, GPS, 4 GT kovo + MP3 soitin.. Nojoo, yritän pitää mopon hyppysissä ;) Raportoidaan tästäkin lisää kun asiat ovat edenneet päiväunista tekoihin. (toim. huom: niin siis eihän tänne Japaniin suinkaan tultu kuolaamaan niitä koulu-uniformutyttöjä, vaan tätä TEKNOLOGIAA! ;)

Tosiaan vastaanotto täällä oli varsin lämmin kaikin puolin (poislukien asuntolan suihkutilojen lattiat). Ensimmäisinä päivinä alieneiksi rekisteröitymisissä ja pankkitilien avauksissa yms. meitä auttoi 2 erillistä vapaaehtoisryhmää: @Home ja Group Mori. @Home on paikallisen yliopiston "klubi", jonka järjestää vaihto-opillaille kaiken näköistä toimintaa (aika lähellä esim. TTY:n KV-tutoreita). Sitten tuo toinen onkin mielenkiintoisempi tapaus.. se nimittäin koostuu joukosta joukosta keski-ikäisiä Japanilaisia kotirouvia!!! (jep, olin ittekkin vähän ulkona kun tajusin mistä oli kyse) Nämä kyseiset rouvashenkilöt tarjoavat apuaan juuri käytännön asioiden järjestelyissä. Lisäksi he järjestävät muunmuassa ilmaista japaninkielen opetusta pienryhmissä, sekä kokkaavat, tarjoavat lounaita ja temppelikiertokäyntejä! Noh, toistaiseksi kuitenkin näiden molempien ryhmien tuki on auttanut meitä asettumaan ja hoitamaan käytännön järjestelyt kondikseen.

Lisäksi korvaamatonta apua olemme saaneet samassa asuntolassa asuvilta vaihtariguruilta, jotka ovat ehtineet jo puolisen vuotta koluta näitä kontuja, ja jotka puolestaan ovat saaneet parhaat vinkit perimätietona omilta edeltäjiltään. Toinen erityiskiitos kuuluu Matiakselle, pienelle Espanjalaiselle ystävällemme (kotitehtäväksenne jää etsiä hänet kuvagalleriasta, ei ole kovin hankalaa ;). Matias, vaikka onkin Sendaissa yhtä keltanokka kuin mekin, on aiemmin ehtinyt viettää vuoden Tokiossa vaihto-opiskellen. Hänen kielitaitonsa on auttanut meidät jo useasta tahmeasta tilanteesta. Matiaksen huumorintaju on yhtä huono kuin meidänkin, jonka johdosta juttua riittää ja kaikkien vatsalihakset ovat saaneet aika kiitettävästi treeniä. Nämäkin molemmat tukiryhmämme ansaitsevat ilman muuta aivan omat artikkelinsa tähän blogiin, joten pitänee taas palailla myöhemmin asiaan. Tältä iltaa Sayonara!

1 Kommentit:

Anonymous Anonyymi sanoi...

Voi teitä pojat. [: Teknologia vie mennessään. Sille velikullalle terkkuja täältä jo-melkein-keväisestä Suomesta! (Äiti muuten kauhistui että miksi menit hiukset leikkaamaan. Hahaa. :D ) Hyvää oleskelua nyt sitten, minähän en ole kade! EN!

11:23 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home