Japani - nähty

Lopun ajan kunniaksi hieman pidempi combo-postaus:

Tokio uudemman kerran koettuna

Näinhän tässä taas kävi. Heti kun tuli vähän muuta tekemistä ja vapaa-aika lopsahti nii eipä ole paljon tullu blogia päivitettyä. Kirjoittelen nyt kuitenkin tässä jälkikäteen muutaman tekstinpätkän mitä onpi tapahtunut. Mun valikoivan huonoa muistia saapi syyttää tarinan holtittomasta loikkimisesa sinne tänne ja aikajanan menemisestä umpisolmuun.

Viimeksi blogiin tuli kirjoitettua Osakasta, josta meidän oli määrä siirtyä seuraavana päivänä Tokioon tyttöjä vastaan. Teoriassa se oli helppo homma: (vaihe 1)Juodaan nettikahvilassa vielä pari viimeistä kahvia/limpparia, (2)siirrytään Osakan JR-asemalle, (3)ostetaan liput aamun ensimmäiseen bussiin kohti Tokiota.(4)Hypätään huoletonna bussiin. Näin ehtisimme vielä viettämään iltapäivän Akihabarassa, etsimään kapsulihotellin josta seutaavana aamuna junaillen Naritaan. Täydellinen suunnitelma. Noh, olisi ollut, jos vaihe 3 ei olisi pissinyt.
-"Hyvää päivää, haluaisimme bussiliput mahdollisimman aikaisella linja-autolla Tokioon".
-"Ei onnistu. Tänään ei ole yhtään paikkaa vapaana."
-"Öhh. Entäpä olisiko Kiotosta lähtevissä busseissa tilaa."
-"Ei."
-"Jaha, doomo arikatoo."

Koska paikallisjuniin oli jo palanut käpy aiemmin, ei auttanut kuin pulittaa 100 juuroa per sieraipari Shinkansen -lipuista. Elämä on. No, ainakin saimme kerran kokea Japanin nopsat luotijunat ja ehdimme pörrätä sydämiemme kyllyydestä isossa A:ssa (persaukisina kylläkin).

Tokion perusnähtävyydet tuli kierrettyä tyttöin kanssa, mukavaa oli. Katsokaa vaikka kuvista, eipä noista niin ihmeellistä kerrottavaa ole. Niin siellähän muuten on sitten muutamia valikoituja otoksia mahtavalta Etelä-Japanin tourneeltakin.

Hyönteisräikän paluu ja kadonneet kutrit

Saavuttuamme tyttöjen kanssa takaisin Sendaihin meitä odottikin pari muhevamman luokan ylläriä. Astuttuamme bussista ulos Sendain aseman tuntumassa lausuimme Tonin kanssa ensimmäisenä ylistussanat Sendain ihanalle äänimaailmalle, josta puuttui se etelämmälle tyypillinen korviaraastava siritys. Noh, otimme taksin Kaikanille ja silloin se tapahtui. Läheisestä puusta alkoi kuulua tämä tuomionpäiväräksätys. Oikeasti, tuon hyönteisen äänentuottomekanismin täytyy koostuu rälläkästä ja sitkeästä metallipalkista.. eikä varmasti tuota samaa ääntä ollut kuulunut 2 viikkoa aiemmin. Okinawan pojat jimbeissään voinevat myös vahvistaa tämän faktan. Oliko yksi veijari päässyt kulkeutumaan salamatkustajana tavaroidemme seassa? Ennen Suomeen paluuta ruiskutan taatusti koko matkalaukkuni sisällön DDT:llä.

Toinen mainittu mullistus liittyy yllätys yllätys (nohevimmat lukivat saattoivat jopa aavistaa tämän) Katalonialaiseen ystäväämme, Matiakseen. Emme olleet tunnistaa henkilöä enää - takatukka.. se oli.. ppoissa! Mitä oli tapahtunut?!? Noh, Matias joutui ilmeisesti Japanilaisen yhteiskunnan tyypillisten ulkomaalaistereotypioiden uhriksi. Matiaksen hyvästä Japaninkielen taidosta huolimatta olivat ilmeisesti parturissa olettaneet, että ei ulkomaalainen osaa hyvin japania. Olivat tulkinneet annettuja ohjeita hieman omavaltaisesti. Sen sijaan, että olisivat vain lyhentäneet kutreja vain vähän, jättivätkin vain tyngät jäljelle. Banzai! (tai sitten väärinymmärryksen sijasta Matiaksen edellinen hiusluukki rikkoi jotain Japanin ulkonäködirektiiviä ja se vain _täytyi_ korjata ;)

Viime hetket Sendaissa

Niinhän se vain on, että kaikki loppuu aikanaan. Suomeen paluumme lähestyi uhkaavasti, olimme nimittäin suorittaneet Tonin kanssa pienehkön pelivedon ja aikaistaneet paluutamme parilla viikolla. Paluu Suomeen olikin siis itseasiassa jo 29.8.(eli vain päivän myöhemmin kuin tytöt). Emme kuitenkaan kertoneet tätä tytöille, vaan pidimme sen visusti yllätyksenä. Kehitimme lähes nerokkaan peitekertomuksen, että lähdemme vielä käymään Hokkaidossa. Tämän varjolla pystyimme suorittamaan Sendaissa viimeistelytoimenpiteitä niiden herättämättä liialti epäilystä. (kuin suoraan Agatha Christien kynästä ;)

Viimeinen viikko Sendaissa sujuikin shoppaillessa tyttöjen kanssa (shop 'till u drop), niiden vähien matkamuistojen metsästämisessä oli oma työnsä. Lisäksi matkalaukkujen paino ja tilavuusrajoitteet piti pitää mielessä. Toni joutuikin pistämään parin kymmenen kilon edestä meripostipakettia Suomeen. Itse ei onneksi tarvinut, olenkin tainnut sijoittaa omat rahani enemmänkin elektroniikkaan kuin kirjoihin yms. (tietenkin siksi kun niissä on suurempi hinta/paino -suhde, nih ;)

Kävimme tietenskin myös biitsillä taklailemassa aaltoja, ja hyvästelimme vielä Sendaihin jääviä ystäviämme. Yritimme myös syöttää tytöille perinteisi japanilaisia ruokia joihin olemme itse täällä tykästyneet. Muuten kyllä kaikki taisivat maistua, mutta raaka kala -osasto tuotti hieman vaikeuksia. Noh, jäihän enemmän sushia ja sashimia meille syötäväksi =)

Vaikka jätämmekin nyt hyvästit Japanille, tulen vielä kirjoittamaan tähän blogiin muutamia yhteenvedonomaisia tekstinpätkiä. (en ole vielä edes raportoinut mitään Sendain yöelämästä, vaikka luvattu on, ja perusteellinen taustatutkimuskin tullut suoritettua ;) Myös kuvagalleria tullaan laittamaan uudeen kuosiin (järjellisesti kategorisoituna olis tarkoitus). Pysykää kanavalla. Japani kuittaa ja kiittää!